Gastropajojen yhtenä tavoitteena ja toimintamallina on luoda mahdollisuuksia ja tilaisuuksia yrittäjien keskinäiselle vertaistoiminnalle, jonka tarkoituksena on lisätä hyvinvointia ja vahvistaa keskinäistä yhteistyötä. Kaikille avoimia keskustelutilaisuuksia luodaan hankkeessa etäyhteyksillä tai lähikontaktissa. Pienten matkailuyrittäjien hyvinvointiin pyritään vaikuttamaan positiivisesti järjestämällä ja tarjoamalla tilaisuuksia erilaisiin vertaistukikohtaamiseen, samassa tilanteessa olevien henkilöiden kanssa, esimerkkinä teemoitetut vertaiskeskustelut, -tapaamiset ja erilaiset
sparraustilaisuudet. No niin, suunnitelmasta toteutukseen.

Gastropajat itsessään, vaikka teemana olisi ruokamatkailun markkinointi, verkkokauppaosaamisen kehittäminen tai vaikkapa uudet kasvisruokaideat luovat myös tilaisuuden kohdata alan kollegoja, tuttuja tuntemattomia ja tilaisuuden verkostoitumiseen ja omasta työpaikasta irtioloon edes hetkeksi.  Mutta millä konkreettisella toimenpiteellä voisi tukea yrittäjän hyvinvointia ja jaksamista muulla tavoin?  Tästä kysymyksestä lähti rakentumaan Liikkuva Gastropaja.

Liian usein pienyrittäjän yksin pitkää päivää puurtaminen kostautuu voimavarojen hupenemiseen ja täydelliseen uupumukseen. Se näkyy sitten kaikessa tekemisessä myös kehittämisessä ja toiminnan parantamisessa: Miten kehittää liiketoimintaa, kun omat voimavarat menevät arjessa selviytymiseen ja päivittäisiin rutiiniaskareisiin. Selviytymiskeinot uupumisen torjuntaan ovat moninaiset, mutta varmasti riittävä yöuni ja lepo,  monipuolinen ravinto ja ylipäänsä se, että muistaa syödä ja tauottaa päivää, sosiaaliset suhteet ystävät ja perhe ja liikunta auttavat monia. – Jos tekee töitä kaksi kuukautta putkeen ja pitää sen jälkeen neljä päivää vapaata, mikään elimistö ei kestä pitkään. Raja uupumuksen ja masennuksen välillä on häilyvä, kertoo Ilorannan Samu Lescelius, jonka oma tarina on luettavissa Maaseudun Tulevaisuuden artikkelissa täällä.

Tammikuussa starttasimme yhteisen hyvinvointimatkan kick offilla Ilorannassa, ohjelmassa oli monipuolista ja herkullista hämäläistä ruokaa, potkukelkkailua ja luistelua järven jäällä, mielenkiintoisia ja voimaannuttavia keskusteluja ja kohtaamisia, saunaa, avantouintia ja metsäjoogaa. Liikkuvan Suomen valmentajilta olemme saaneet viikoittain tsemppiviestiä ja videoita omassa arjessa paremmin jaksamiseen ja matka jatkuu. Lue artikkeli aiheesta täältä.