Syyskuun lopussa järjestimme kiertotalouteen ja hävikin hallintaan keskittyvän Gastropajan yhteistyökumppanimme Perho PRO:n kanssa. Kohdepaikkana tälle ajankohtaiselle pajalle toimi ihastuttava Danskarby Green Kitchen & Events, jossa ruoka-alan ammattilainen Louise Merus toimii yrittäjänä entisessä lapsuudenkodissaan Kirkkonummen Långvikissa.
Louise oli valmistanut päivämme alkuun ”Nordic Breakfast”-tyylisen aamiaisen ja saimme kuulla myös paikan historiaa ja nykytilannetta Louisen osallistuessa tiiviisti päiväämme. Perho PRO:sta mukana oli keittiöpuolen kouluttaja Olli Takanen sekä kestävän kehityksen asiantuntija Maria Runonen, joka syvensi aihetta omalla esityksellään. Katso Marian esitysmateriaali täältä.
Kiertotalouden tarkoituksena on, että luonnosta otetut raaka-aineet pysyvät kierrossa, jolloin jätettä syntyy mahdollisimman vähän ja materiaalien hukka on minimoitu. Ruokahävikistä puhutaan nyt paljon, ja sen hallintaan on tarjolla myös hyviä työkaluja ammattikeittiöihin. Tutustu täällä Mission Zero Foodprint -hankkeen työkirjaan, johon on koottu hyödyllistä tietoa ilmaston hyväksi tehtäville, tehokkaille toimenpiteille ravintola-alalla: Ravintolat hiilijalanjäljillä.
Päivän reseptiikka pyrki hyödyntämään kiertotaloutta tehokkaasti ja antamaan vinkkejä hävikin minimoimiseen. Sipulinkuorista haudutettiin maukasta etikkaa kalan kastikkeeseen, kalaruuan pääraaka-aineena käytimme tällä kertaa särkifilettä, ja liharuokana peuranpaistia ja -jauhelihaa sekä naudanmaksaa. Lisukkeena tateilla ryyditettyä ohraa. Kasvisruokana toimi hyvin maukkaat kukkakaalinugetit ja härkiscannellonit. Makeaan jälkiruoka-omenapiirakkaan valmistettiin omenankodista erinomainen kinuski. Kaalinlehdistä tehtiin jokaiselle mukaan hapankaalia. Katso päivän reseptit täältä: Gastropaja 29.9. reseptit.
Ja kuten muissakin Gastropajoissa tärkeänä elementtinä onnistuneessa päivässä oli kohtaamiset tuttujen ja tuntemattomien kollegojen kanssa. Iloinen puheensorina viritti tekemistä Louisen kauniissa keittiössä. Kiitos kaikille mukana olleille!
Jätä kommentti